18.11.2017

Syyssateisehkossa säässä kauden 2018 TC alkuun



- "Alkoi sentään onneksi sataa", kuului lohkaisu varttia ennen starttia, kun Teivon tienoon ilmamassa saavutti kastepisteen ja siinä roikkuneet tiivistymisytimet pääsivät toteuttamaan itseään tihkun ja sateen välimailla. Oliko lohkaisussa kyse kokeneen juoksijan hienovaraisesta tyytyväisyydestä ilman puhdistumiseen sateen myötä ja täten juoksemisen helpottumisesta vaiko harmistumisesta siihen, että ensin kastuvat vaatteet, sitten kostuvat tossut ja sen jälkeen vähenee fiilinki matemaattisessa sarjassa, jäi kuitenkin epäselväksi.

Palon Jari hätisti porukan liikkeelle Yksi-kaksi-AJA! -komennolla ja sitten mentiin.
Meno tuntui alussa kevyeltä, päästiinhän menemään hienoiseen myötätuuleen ja matkaa oli vasta vähän takana.
Syrjälän Teppo kertoi aloittaneensa ehkä kovempaa kuin kertaakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen, mutta joutuneensa toteamaan, että juniorit (Kerosen Leevi ja Niemen Janne) olivat aloittaneet vieläkin kovempaa.
Kolmossijalla kertoi Teppo sinnitelleensä koko matkan ja olevansa tyytyväinen myös siitä, että Teivocupin tulospalvelun Juoksuttaja
(www.teivostayers.fi/cup > Tulokset > 2018 > tc1 > Juoksuttaja)
 tulisi kuvaamaan kilpailun kulkua täysin toteutuneiden tapahtumain mukaisesti. (Onkos tässä nyt vähän jos ei tuote- niin palvelusijoittelua, latojan huomautus) (Ei ole, näin Teppo omasta aloitteestaan itse sanoi, kronikoitsijan vastahuomautus).

Kakkoseksi ponnistanut, viime vuoden yhteiskilpailun voittaja, Janne N. olisi mielellään ottanut kiinni ja ohittanutkin kärkimenijän, mutta Lempäälän kehittyvä lupaus, Leevi K. piti koko matkan sen verran vakuuttavaa vauhdinpitoa yllä, että eivät olleet toimitsijain kellotkaan kerenneet kuuttatoista minuuttia täyteen käydä, kun jo kuvitteellinen maalinauha olisi kuvaannollisesti ollut käyttökelvottomina riekaleina Leevi K:n rivakan maaliintulon jäljiltä.

Naisten sarjassa oli Mira Tuominen aivan omaa luokkaansa, kuten usein ennenkin ja niinpä vainen sai miesten sarjan kärkipää aivan tosissaan pistellä menemään ehtiäkseen maaliin ennen Miraa.
Vielä nähtiin juuri ennen 20 minuutin täyttymistä oikein useampihenkisen ryhmän joukkoloppukirikamppailu, joka oli panna lyijykynät pyörimään toimitsijain hyppysissä, mutta niin vain selvitettyä sekin saatiin.

Päivän komein yksittäinen loppukiri nähtiin miesten sarjan loppupuolella, kun uljaasti ja kokonaiskehovaltaisesti ponnistellen juoksija kieltäytyi viimeisen sadan metrin matkalla antamasta ajanottokellolle helppoja sekunteja ja rynnisti tuulispäänä maaliin. Teivocup-televisiossa, jos sellainen olisi, olisi tämä ehdottomasti nähty niin uusintoina kuin myös hidastuksina.

Niin, ja puhtaammaksi huuhdeltua ilmaa oli helpompi hengittää, eivätkä varusteetkaan kastuneet hairitsevästi, joten fiilinkikin säilyi hyvänä.

Kisan jälkeen nautittiin taas mehua, kahvetta ja keksilöitä, vaan marmelaatia ei ollut tien poskesta töpinän pojilta saatu (kuka arvaa, mistä elokuvasta?, lat. huom.).

Lopuksi todettiin, että Teivocup oli taas saatu hyvin alkuun ja että monilla oli vakaa aikomus saapua samoille TC-seutuville, samaan TC-aikaan (kuka arvaa, minkä sarjan joka toisen jakson loppua mukailtiin?, lat. huom.) joulukuun 16 pnä tätä jo koht'sillään loppunkuluvaa vuotta.

Tervetuloa tuolloin taas tänne!

Olosuhteet: Lämpö: +2 °C. Tuuli: etelätuuli 3 m/s. Sää: tihkuisehko. Reitti: Sula ja hyvin hiekoitettu. Olosuhdeindeksi: 2.


"Leeviä ei päästetä karkuun, Leeviä ei päästetä karkuun, Leeviä ei päästetä karkuun, Leeviä ei päästetä karkuun, Leeviä ei päästetä karkuun, Leeviä ei päästetä karkuun,..."
"Menikö se Leevi tästä?"
"Kyllä...minä...ne...juniorit...vielä...saavutan..."

52 (Ilmari) tarkistaa, että tähän aikaanhan sitä takavuosinakin oltiin tässä. Vai oltiinko sittenkin jo pidemmällä? 42 (Arto) on samaa mieltä.
Wanhat sotaratsut (192 ja 191) ottavat vanhasta muistista ns. välikirin muka parantaakseen asemiaan.
Nro 191, joka muuten on yksinkertainen osakilpailuvoittaja kaudelta 1993, totesi myöhemmin: "Jälkikäteen ajatellen välikiriä ei olisi kannattanut ottaa. Alkoi nimittäin väsyttää loppumatkasta."

Eetu (71) suunnitellee jo hirmuista loppukiriään.

 




Sergio (34), Teivo Trailin kuluneen kauden pitkän matkan suvereeni hallitsija, taittoi rivakasti matkaa tasaisemmallakin alustalla.
"Voi pojat meitä, Mira tulee ja ohittaa..."











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti