6.3.2018

Teivocup on yllättävän lähellä

Eikös se vasta juuri ollut?
Olihan se, kolme viikkoa sitten ja nyt se tulee taas!

Lauantaina, 10.3.2018 seurataan jälleen, kuinka maisemat suorastaan vaihtuvat silmissä, kun Teivocupin reittiä tällä kerralla rivakoidaan kääntöpaikalle ja takaisin.

Suhteellisesti odotteluaika on saattanut vaikuttaa pidemmältä, kun polaaripyörteen jakautuminen on viime viikkoina tuonut terveisiä Siperiasta kylmän ilman ja välillä myös hyisen viiman (hyi sen meininkiä) muodossa, mutta nytpä näyttää hyvästi siltä, että saattaa olla aivan nollan vaihe kohdallamme tuolloin, lämpötilamielessä tarkasteltuna, nimittäin.



Tervetuloa siis 
lauantaina, 10.3.2018 
mukaan Teivocupin vauhdikkaaseen maailmaan!







- Mitä, eikö tilastoinnin tahi tulospalvelun kehittymisestä ole mitään uutta kerrottavaa, voidaan kuulla huutavan äänen vaimeasti kuiskaavan urbaanista, kylmästä lumikorvesta.
- On toki. Mikäli mieltä on raastavasti korventanut epätietoisuus siitä, että montako metriä mahtoi itsellä (tai muulla kilpahenkilöllä) olla matkaa takana silloin, kun voittaja maaliviivan ylitti, tulee siihen nyt selvyys.

Teivocupin tulosivulle

   Tulokset > Detaljeja

on lisätty näkyviin tieto siitä, mikä oli kunkin juoksijan taittama matka silloin, kun voittajalla se oli kokonaisuudessaan taitettuna takana.

Esimerkissä tarkastellaan erään osakilpailun tuloksien Detaljeja-osaa.
Esim. Eräällä juoksijalla on ollut enää matkaa takana 4890 metriä ja siis jäljellä 110 metriä. 



Tämä tällä kertaa tilastoinnista ja tuloksista.
Käydäänpäs taas juoksemassa osakilpailu, niin saadaan lisää materiaalia tilastoihinkin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti